Klubimme Jäsenten artikkelit Sotaa paossa vieraalla maalla: Lastensiirrot Suomesta sotien aikana

Sotaa paossa vieraalla maalla: Lastensiirrot Suomesta sotien aikana

Esitelmä Mikkeli-Naisvuoren rotaryklubin viikkokokouksessa
Edvin Seppänen, RK Mikkeli-Porrassalmi


Isompi piti pienemmästä huolta

 

Yleistä

  • Lastensiirrot ovat osa viime sotien ajan historiaa; aihetta ei ole kovin paljon käsitelty ennen kuin viime vuosina.
  • Viime sotien aikana lähetettiin Suomesta 70000-80000 lasta pääasiassa Ruot­siin, suhteellisen pieniä määriä Tanskaan ja Norjaan; tarkastelen tässä lähinnä siirtoja Ruotsiin.
  • Kaikki siirretyt lapset eivät olleet yht’aikaa Ruotsissa; liikennettä oli koko ajan molempiin suuntiin.
  • Siirtoja tehtiin kaikista lääneistä, ei kuitenkaan tasaisesti.
  • Kuljetuksia tehtiin pääasiassa laivalla, junalla ja lentokoneella.
  • Lapsista osa oli sairaita ja heidän lähettämisensä yksi motiivi oli hoidon saanti.


Tämä laiva vei paljon lapsia Ruotsiin

 

Liikkeellelähtö

  • Talvisodan syttyessä 30.11.1939 nousi Ruotsissa voimakas myötätunto Suo­mea kohtaan (”Finlands sak är vår”). Haluttiin auttaa, mutta miten? Päättäjät eivät halunneet lähettää joukkoja, vaikka vahvoja mielipiteitä tähän suuntaan oli: olisi vaarannettu monen ruotsalaisen henki.
  • Kaksi tarmokasta rouvaa, fil.tri Hanna Rydh ja ulkoministerin puoliso Maja Sandler käynnistivät kansanliikkeen suomalaislasten ottamisesta ruotsalaisper­heisiin; he perustivat myös järjestön Centrala Finlandshjälpen (Suomen Avun Keskus). Mainittakoon, että ulkoministeri Rickard Sandler oli Suomen soti­laallisen auttamisen kannalla ja erosi jo 2.12.1939, kun kävi ilmi, että Ruotsi ei lähde tähän mukaan; tämän jälkeen Sandler keskittyi Suomen humanitaariseen auttamiseen.
  • Lyhyessä ajassa 15000 perhettä oli ilmaissut halukkuutensa lapsen ottamiseen
  • Ruotsin pääministeri Hanssonille ajatus lastensiirrosta oli mieluinen: Suomea autettaisiin vaarantamatta mitään.
  • Suomen asiainhoitajana Ruotsissa oli entinen ulkoministeri Eljas Erkko. Hän ilmoitti Suomeen, että Ruotsi oli valmis ottamaan evakuoituja lapsia perheisiin. Hän ei kysynyt Suomen hallituksen kantaa, vaan oletti, että kysymys oli enää käytännön järjestelyistä. Yllätys oli suuri, kun ministeri Juho Koivisto, jonka toimialaan kuuluivat väestönsiirtoja koskevat asiat, otti kielteisen kannan. Koivisto ilmoitti Erkolle, että lapsia ei lähetettäisi ja pyysi ilmoittamaan, että vastaavalla avustuksella Suomeen toimitettuna olisi suurempi merkitys. Erkko ei välittänyt tietoa ruotsalaisille peläten, että avun tarjoajat loukkaan­tuvat.
  • Rydh ja Sandler matkustivat Suomeen 10.12.1939. Seuraavana päivänä pide­tys­sä lehdistötilaisuudessa he esittivät julkisesti kutsun lasten saapumisesta Ruotsiin. Julkistamisen jälkeen suomalaisten oli vaikea kieltäytyä nöyryyttä­mättä avun tarjoajaa.
  • 13.12.1939 perustettiin yksityinen järjestö ’Pohjoismaiden avun Suomen kes­kus’, jonka tehtäväksi tuli organisoida Suomen kansalaisten siirtoa Ruotsiin. Sosiaaliministeri K. A. Fagerholmin myönteinen suhtautuminen lastensiirtoihin sekä talvisodan aikana että myöhemmin oli merkittävä.
  • Siirrettävien lasten yläikärajaksi määrättiin 12 vuotta. Äidit saivat seurata mu­ka­na, jos joku lapsista oli alle kolmen vuoden.

 

Mannerheimin tuki lastensiirroille

  • Hanna Rydh ja Rickard Sandler kävivät 19.12.1939 Mannerheimin luona
  • Marsalkka suhtautui myönteisesti lastensiirtoihin. Hän arveli kysyttäessä, että lasten ja mahdollisesti äitien siirto turvaan voisi lisätä taistelevien isien suori­tuskykyä. Sama ajatus oli ministeri Fagerholmilla.
  • Mannerheim ei suorastaan kehottanut siirtämään lapsia Ruotsiin, vaan jätti ratkaisun perheille.

 

Siirrot talvisodan aikana

  • Tarkkoja tietoja siirrettyjen lasten ja äitien lukumääristä ei ole, koska Ruotsiin mentiin myös yksityisiä ja epävirallisia kanavia pitkin; siirrot alkoivat joulukuussa 1939
  • Kohtuullisen lähellä lienee arvio, että lapsia oli n. 8000 ja äitejä n. 3000
  • Ruotsiin jäi talvisodan jäljiltä n. 1000 lasta, vaikka tavoitteena oli kaikkien palauttaminen rauhan tultua
  • Lastensiirrosta saatuja kokemuksia (mm. syitä niin monen lapsen jäämiseen Ruotsiin) ei Suomessa analysoitu

 

Välirauhan aika

  • Keväällä 1941 (siis ennen jatkosodan alkua) Ruotsiin lähti n. 2000 ns. kesä­lasta, joiden oli tarkoitus olla vain lyhyen aikaa. Näistä osa oli talvisodan ai­kaan Ruotsissa olleita ja palautettuja. Ennestäänhän Ruotsissa oli talvisodan jäljiltä n. 1000 lasta

 

Jatkosota

  • Sodan syttyminen 25.6.1941 viivästytti kesälasten paluuta, mikä aiheutti kritiikkiä Suomessa.
  • Jatkosodan alussa ruotsalaisissa heräsi jälleen ajatus avustaa suomalaislapsia; Suomessa katsottiin, että Ruotsissa kerättyjä varoja tarvittiin kipeämmin mui­hin tarkoituksiin kuin lasten kuljetuksiin. Ruotsista saatiin 500000 kruunua sodasta kärsimään joutuneiden perheiden tukemiseen Suomessa.
  • Fagerholmin kanta: jos uusia varoja kuljetuskustannuksiin saadaan kerättyä, lastensiirrot voivat alkaa. Ruotsista tuli tarjous 3.9.1941.
  • 3.9.1941 perustettiin sosiaaliministeriöön lastensiirtokomitea, jonka tehtävänä oli organisoida lastensiirtotoimintaa.
  • Lastensiirtokomitean kautta siirrettiin 1941-46 lähes 50000 lasta, yksityisesti arviolta 15000. Edellä oli jo esillä tilastoja siirroista.
  • Ruotsiin jäi 7000-8000 lasta (joidenkin tietojen mukaan jopa 15000), vaikka nytkin tavoite oli ehdottomasti kaikkien palauttaminen


Kaavion yläosa esittää Ruotsiin lähetettyjä ja alaosa Suomeen palanneita.

 

Omat sotalapsikokemukseni

  • Olen syntynyt Suomussalmella aika lähellä Venäjän rajaa elokuussa 1939, siis juuri ennen talvisodan syttymistä
  • Evakkoon lähtö tapahtui paniikissa, juuri mitään ei saatu mukaan. Koira jäi met­sään haukkumaan oravaa, karja navettaan.
  • Talvisodan ajan vietimme evakossa Temmeksellä.
  • Venäläiset asustivat kuulemma kotimökissämme, kunnes heidät saatiin häädet­tyä. Siinä yhteydessä kaikki rakennukset oli poltettu; suopellon lato oli vain jäljellä sodan loputtua. Perheessämme oli tuohon aikaan neljä lasta, joista olin nuorin. Asuimme isovanhempien luona.
  • Äitini kuoli jatkosodan aikana tammikuussa 1943, jolloin orpoja jäi viisi. Olen aina ollut sitä mieltä, että sota aiheutti äitini kuoleman; siviilien hoitoon syrjä­seudulla ei resursseja juuri ollut. Isä oli tietenkin sodassa.
  • Toiselle evakkoretkelle Pattijoelle jouduimme vuonna 1944.
  • Syksyllä 1944 minua ja nuorempaa sisartani oli esitetty siirrettäväksi Ruotsiin; esityksen tekijästä ei ole tietoa
  • Lähtö oli Pattijoelta (Raahesta?) junalla Helsinkiin ja sieltä lentokoneella 11.12.1944 Getå:hon, joka sijaitsee Norrköpingin lähistöllä. Olin 5-vuotias, sisareni 3-vuotias. Muistikuvani lähdöstä ovat vähäiset.
  • 23.2.1945 tulin Etelä-Ruotsissa sijaitsevalle maatilalle, jonka omisti lapseton pariskunta. Muistissani ei ole, mitä tapahtui tuon runsaan kahden kuukauden väliaikana. Sisareni oli jo hiukan aikaisemmin tullut toiselle tilalle, joka sijaitsi muutaman kymmenen kilometrin päässä. Tapasimme muistaakseni kaksi ker­taa koko Ruotsissa oloaikanamme.
  • Takaisin Suomeen meidät lähetettiin 5.7.1946 junalla Haaparannan kautta.
  • Ruotsissa olostani minulla on pelkästään hyvät muistot. Ihmiset olivat lämpi­miä, Ruotsin ’vanhemmat’ kohtuullisen hyvin toimeentulevia (eivät rikkaita).
  • Opin ruotsin kielen nopeasti, suomen kieli unohtui samalla. Opin myös luke­maan ja ajamaan polkupyörällä.
  • Takaisin lähtö oli vaikea. Olin lähes 7-vuotias ja muistan sen melko hyvin. Itse paluumatkasta en muista juuri mitään. Lieneekö paha mieli ja stressi aiheut­ta­nut unohtamisen. Joku viisaampi voisi vastata.
  • Olot, joihin palasimme, olivat suorastaan ankeat, suomea emme siis osanneet.
  • Ruotsin ’vanhemmat’ olisivat halunneet pitää minut, mutta isäni ei luvannut. Tämän tiedon sain vasta 1980-luvulla Ruotsissa käydessäni. Hyvä niin, sillä olisin luultavasti tuntenut suurta katkeruutta, jos olisin tiennyt.
  • Kävin aikuisena ensimmäisen kerran Ruotsin kodissa vuonna 1961 ja useita kertoja sen jälkeen. Ruotsin äitini vieraili myös meillä useita eri kertoja asues­samme eri paikkakunnilla.


Junalla Haaparannan kautta takaisin Suomeen.

 

Miksi lastensiirtoon ryhdyttiin ja niitä jatkettiin?

  • Yksityisillä ruotsalaisilla motiivina oli ainakin useimmissa tapauksissa vilpitön halu auttaa.
  • Ruotsin päättäjille avustusmuoto oli suhteellisen halpa ja konkreettinen eikä vaarantanut ruotsalaisten henkiä. Ruotsin omankin edun mukaistahan oli tukea naapuria. Varsinkin talvisodan aikaan oli vaarana, että Neuvostoliitosta tulee rajanaapuri.
  • Alva Myrdal, joka oli huolissaan Ruotsin laskevasta väkiluvusta, esitti kuu­lem­ma ajatuksen, että näin saataisiin maahan lisää väkeä; suomalaisten ehdo­ton kan­tahan toisaalta oli, että kaikki lapset palautetaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.
  • Suomessa oltiin ensi alkuun vastahakoisia, mutta kun ruotsalaisia ei haluttu loukata, päätettiin ottaa tarjottu apu vastaan; mieluummin olisi haluttu talou­dellista ja myös sotilaallista tukea suoraan.
  • Lastensiirtokomitean perustamiskokouksen pöytäkirjassa mainitaan syyksi, että karjalaisemännät eivät voisi viedä mukanaan pieniä lapsia mennessään jälleen­rakentamaan vallatulle alueelle.
  • Fagerholm laajensi vähitellen siirtokriteerejä (suuret lapsiperheet, raskaana ole­vat äidit, äidinansiotyö jne.). Lopulta kuka tahansa halukas sai lähettää lapsensa Ruotsiin.
  • Elintarvikepula oli varsinkin talvella 1941-42 merkittävä syy.
  • Lapsista osa oli sairaita eivätkä olisi Suomessa saaneet hoitoa (taulukko ter­veis­tä ja sairaista lapsista).
  • Asutuskeskusten pommitukset vuonna 1944 vauhdittivat siirtoja; muutoinkin lasten turvallisuus oli siirtojen eräs motiivi.
  • Ajateltiin myös, että lastensiirrot nostaisivat miesten taistelutahtoa.
  • On jopa esitetty, että lastensiirrot olisivat Suomen rodun pelastus siinä tapauk­sessa, että venäläiset tuhoaisivat maan ja sen kansan.

 

Reaktioita ja tuntemuksia

  • Suomessa oli arvovaltaistakin kritiikkiä lastensiirtoja kohtaan; haluttiin apua muussa muodossa, nämä enimmäkseen vaiennettiin.
  • Esille nostettiin myös vanhat kieliriidat: Ruotsista palaavien lasten ruotsinkieli­syyttä eivät kaikki katsoneet hyvällä. Lehdistössä Uusi Suomi ja Hufvud­stads­bladet olivat napit vastakkain. Myös Ruotsin lehdet kiinnittivät huomiota tähän.
  • Ruotsissa ylikorostettiin lasten hätää Suomessa; Suomen viranomaiset eivät oi­ko­neet näitä käsityksiä; auttamishalua haluttiin ruokkia.
  • Toisaalta Ruotsissa oli jatkosodan aikana jonkin verran mielipiteitä, että Suo­men auttami­nen pitäisi lopettaa, taistelihan se Norjan ja Tanskan miehittäjien rinnalla (”Finlands sak är inte vår.”).

 

Sotalasten tulo julkisuuteen

  • Sotalapsiaihe oli pitkään vaiettu. Historian kirjoissa en muista nähneeni enkä historiantunneilla kuulleeni aiheesta.
  • Asiasta lienee alettu keskustella 1970-luvulla, jolloin ilmestyi  Ruotsiin jää­neen sotalapsen Annu Edvardsenin  kirja Sotalapset (alkukielellä Det får inte hända igen, Finska krigsbarn 1939-45). Kirja on varsin kriittinen ja antaa toiminnasta melko negatiivisen kuvan.
  • Lehtiartikkeleita, kirjoja, näytelmiä, televisiodokumentteja ja elokuvia on sen jälkeen ilmestynyt. Tunnetuin lienee sotalapsi Heikki Hietamiehen teos Äi­deistä parhain (1992) sekä sen pohjalta tehty samanniminen elokuva (2005).
  • Runsas vuosi sitten Pertti Kavén julkaisi väitöskirjan ’Humanitaarisuuden varjossa’, jossa tarkastellaan lastensiirtojen poliittisia tekijöitä.
  • Parikymmentä vuotta sitten sotalapset alkoivat perustaa yhdistyksiä, joita tällä hetkellä on 18 eri puolilla maata. Niihin kuuluu yhteensä toistatuhatta jäsentä.
  • Mikkelin Seudun Sotalapset ry:ssä on sotalapsia ja kannattajajäseniä runsaat 50. Yhdistys täyttää tänä keväänä 15 vuotta.
  • Suomen sotalapsiyhdistysten keskusliitto ry , jonka nykyinen puheenjphtaja on Pertti Kavén, julkaisee mm. Sotalapsi-lehteä.
  • Paikallisyhdistykset toimivat yhdyssiteinä, järjestävät retkiä,  virkistys- ja kes­kusteluti­laisuuksia ym. Myös yhteistoimintaa muiden järjestöjen (sotaorvot, evakkolapset) kanssa järjestetään.

 

Oliko lastensiirto oikea vai väärä toimenpide?

  • Lastensiirtoja on viime vuosina kritisoitu mm. siksi, että Suomi menetti pysy­västi 7000-15000 (tarkkaa lukua ei tiedetä) lasta, jotka jäivät Ruotsiin. Toinen kritiikin aihe on usein mainittu kotiutettujen sotalasten vieraantuminen biologi­sista vanhem­mistaan; toimivaa sidettä ei enää syntynyt. Jälkimmäisen näkö­koh­dan ovat ottaneet esiin sotalapset itse.
  • On sanottu, että lapsia ei saisi erottaa vanhemmistaan missään olosuhteissa.
  • Auttamistapa oli ruotsalaisten valitsema, joten se haluttiin ottaa vastaan.
  • Lastensiirrot vapauttivat resursseja muihin tehtäviin. Ehkä ne nostivat myös sotilaiden taistelumoraalia.
  • Lapsista osa oli sairaita. On arvioitu, että näin pelastettiin 3000-4000 lasta. Toisaalta on esitetty (kyyninen?) näkökohta, että kokonaismenetys oli kansa­kunnan kannalta suurempi ottaen huomioon Ruotsiin jääneet lapset.
  • Itse sotalasten kesken on jyrkkiäkin mielipide-eroja siirtojen oikeutuksista; näkemykset ovat paljolti subjektiivisia ja perustuvat omiin kokemuksiin.
  • Oma (subjektiivinen) näkemykseni on positiivinen; en missään tapauksessa haluaisi antaa pois saamaani kokemusta.
  • Lopullista tilinpäätöstä ei liene vielä tehty, mahtaako se olla mahdollistakaan.

Keitä on sivustolla?

Sivustolla on 23 vierasta 

Tämän sivuston mainostulot käytetään hyväntekeväisyyteen. Parhaillaan keräämme rahaa Rotareiden Polio-kamppanjaan.